Päämääränä äänen vapaa sointi

15.02.2018

Esittelyssä laulunopettajamme Margit Tuokko, joka on kulkenut kanssamme jo kymmenen vuotta!

Kuka:

Margit Tuokko

Oopperalaulaja, musiikkipedagogi YAMK

Margit Tuokko opiskeli alunperin nuorisotyönohjaajaksi ja valmistui sittemmin musiikkipedagogiksi Metropolian Ammattikorkeakoulusta kesällä 2016.

Laulanut n. 20 vuotta Kansallisoopperan lisäkuorossa.

Miten tulit kuoromme laulunopettajaksi?

Kuoronjohtajanne Hanna Remes pyysi minua keväällä 2008 Helsingin Laulun laulunopettajaksi. Olin juuri syksyllä 2007 aloittanut opiskelut laulupedagogiksi.

Mistä lähdet liikkeelle uuden oppilaan kanssa?

Yritän saada oppilaan rentoutumaan olemalla avoin ja ystävällinen ja ottamalla kontaktia. Kartoitamme yhdessä oppilaan osaamista ja sitten lähdetään tekemään harjoituksia. Samoja harjoituksia käytän kaikilla, mutta jokaisella on omat juttunsa siinä, miten niiden opettaminen menee.

Mitä tekniikkaa opetat? Onko sillä tiettyä lokeroa?

Lokeroa ei varsinaisesti ole, mutta olen saanut klassisen laulun pedagogikoulutuksen. Tosin olen tehnyt myös kevyempää musiikkia. Sen lisäksi olen opiskellut miten opetetaan muita äänenkäyttötekniikoita. Päämääräni on, että ihminen saisi äänensä soimaan vapaasti - tavalla tai toisella!

Miten tunnistat oppilaan tarpeet?

Kuuntelemalla oppilasta ja vertaamalla kuulemaani omaan tietooni. Toivon saavani ohjauksellani edistystä aikaan oppilaan omista lähtökohdista alkaen.

Millaisia tavoitteita oppilaillasi on?

Suurin osa oppilaistani laulaa eri kuoroissa. Laulutuntien tavoitteena jokaisen oppilaan kohdalla on oppia tuntemaan oma lauluinstrumenttinsa ja sen ulottuvuudet. Jotkut oppilaat ovat käyneet valmennuksessani ennen pyrkimistä kuoroihin tai oppilaitoksiin ja usein myös päässeet haluamaansa tavoitteeseen.

Mitä ehtii käymään puolessa tunnissa tai tunnissa läpi?

Yllättävän paljon – kroppaa avaavia ja ääntä notkistavia harjoituksia ja mahdollisesti kuoron omia stemmoja, jos niissä on joitain vaikeita kohtia. Tunnissa käydään kuorolaisten kohdalla perusteellisemmin lävitse samat asiat.

Kuinka usein kuoron laulajat käyvät tunneillasi?

Toiset käyvät usein ja toiset harvemmin. Toivomus olisi, että jokainen kuorolainen kävisi kerran kokeilemassa. Toki kuorolaulajilla on muitakin laulunopettajia.

Millaista on opettaa kuorolaulajia, kun tavoitteisiin sisältyy kuoron yhtenäinen laulutekniikka ja saundi? 

Se onkin jatkuvaa haastetta ja ratkaisevassa asemassa onkin yhteispeli kuoronjohtajan kanssa. Kävin itsekin kesällä lyhyellä kuoronjohdon kurssilla, mistä jäi paljon uusia ajatuksia, mitä voi käyttää hyödyksi. Esimerkiksi miten stemmat viritetään samaan taajuuteen, kun ihmisillä on erivärisiä ääniä. Miten äänet tasataan, että saadaan aikaiseksi yhtenäinen saundi. Yleisesti on kivaa opettaa, kun ihmisillä on motivaatiota. Kaikki liittyy kaikkeen: Mitä enemmän ihminen tulee tietoiseksi omasta instrumentistaan, sitä enemmän tuntuu löytyvän motivaatiota ja halua ottaa lisää selvää asioista ja päästä eteenpäin laulajana.

Missä kaikkialla opetat? 

Opetan tällä hetkellä viidessä eri kuorossa, tämä on yksi osa työtäni laulupedagogina. Kuorojen harjoitusajat vaikuttavat tietysti työaikoihin. Yksityisoppilaat käyvät myös työhuoneellani Hämeentiellä. Osa heistä on kuorolaisia, jotka eivät halua kuoroharjoitusten aikana olla poissa yhteisistä harjoituksista. Järjestän myös muutaman kerran vuodessa laulun intensiivikursseja, joissa on mukana pianisti.

Opettamisen halu, mistä se on tullut?

Halu auttaa on ollut minussa aina lapsuudesta asti. Seurakunnan nuorisotyönohjaajana työskennellessäni se vain vahvistui. Kun olen huomannut, että pystyn laulunopettamisella auttamaan ihmisiä laulamaan ja myös voimaan paremmin, niin on ollut luontevaa kouluttautua ammattiini.

Mistä kumpuaa pohjaton positiivisuutesi ja kyky kannustaa?

Olen aina halunnut kannustaa toisia. Mieluummin positiivisen kautta, kun sillä saavuttaa niin paljon enemmän!

08.06.2018Olisiko elämässäsi tilaa kuoroharrastukselle?
11.05.2018Toivo Kuula 1883-1918, säveltäjä, kapellimestari
15.02.2018Päämääränä äänen vapaa sointi
18.06.2017Kuoron taso on tarkistettu
16.06.2017Tänään hiottiin huomisen kirkollisen sarjan ohjelmistoa
16.06.2017Tänään hiottiin huomisen kirkollisen sarjan ohjelmistoa
15.06.2017Ensimmäinen kisaveto kuoron hyvää tasoa
15.06.2017Suomalaissyntyinen akustiikka on kohillaan
14.06.2017Säkkijärvenpolkkaan viilattiin hieman lisää tempoa
13.06.2017Kokoontumisajot alkaneet
28.05.2017Kuorokilpailun käsiohjelma ilmestyi
25.05.2017Mauno Koivisto lauloi ykkösbassoa
21.05.2017Sytytä liekki taivaaseen
07.05.2017Pakilassa istutettiin tänään toivonpuu
21.04.2017Kilpailuohjelma laulettiin julki
17.04.2017Kilpailuohjelman ensimmäinen julkinen esitys
15.04.2017Helsingin Laulu osallistuu kansainväliseen kuorokilpailuun
10.03.2017Kuoroon laulamaan
12.02.2017Seppo Mallenius jatkaa Sekakuoroliiton hallituksessa
07.02.2017Sekakuoroliitto viettää tulevana viikonloppuna 60 v juhliaan
14.01.2017Nina Kotila kutsuttiin kunniajäseneksi
06.01.2017Matti Hinttala aloitti puheenjohtajana
03.12.2016Taidot kehittyvät
27.11.2016Kuparikupolin alla oli jälleen erinomainen tunnelma
21.11.2016Helsingin laululaiset kurssittautuivat hyvällä menestyksellä
16.11.2016Punainen Sulka on vahvasti mukana 1. adventtina
14.11.2016Vuosi 2017 hahmottuu
07.11.2016Kello löi jo viisi
29.10.2016Joensuun Naislaulajien ajatuksia kuorotoiminnasta
23.10.2016Elma Pedersenin ystävällinen hymy teki vaikutuksen
09.10.2016Adventti-konsertin lippukauppa on avattu
08.10.2016Helsingin Laulu saatteli tuulahduksen Stadia aurinkoiseen Musiikkitaloon
01.10.2016Monipuolista kuoromusiikkia Musiikkitalon lämpiössä
28.09.2016Yhden joulukonsertin paikka vaihtuu
19.09.2016Kohti joulua konkretisoituu
13.09.2016Laulua sydämen kyllyydestä
11.08.2016Syyskausi 2016 on korkattu
01.08.2016Helsingin Laulun viikkoharjoituspaikka muuttuu
22.06.2016Teksasilaisen kuoron ensikonsertti Suomessa
10.06.2016Floorankenttä oli onnittelijoiden joukossa
03.06.2016Etsitään matalia miesääniä kultaluokkaan
20.05.2016Kesätauolle
03.04.2016Kassi monenlaiseen käyttöön
26.02.2016Helavalkean verkkokauppa aukesi
01.02.2016Juhlakonsertin nimi ja symboli julki
15.01.2016Juhlavuosi käynnistyi
15.10.2015Kangasniemen Kunnallislehti huomasi meidät
27.07.2015HL laulaa Runebergin patsaalla ja Belgessä
17.07.2015Nyt voit pyytää tarjousta suoraan nettilomakkeella
07.07.2015Kuoroon-hakulomake on uusittu
12.06.2015Helsinki-päivän riemu saatteli kesätauolle
10.06.2015Radio-Finlandia esittelee Lauluja Helsingistä
09.06.2015Perjantaina fanfaroidaan Jussi Pajunen lavalle
26.05.2015Helsinkiläisyys korostuu Helsinki-päivänä
11.05.2015HL laulaa kaksi harvinaisuutta - Elämää runojen sävelissä -konserttissa
24.04.2015Liity sisäpiiriläiseksi
06.04.2015Anna äänesi Helsingin Laululle
01.04.2015Onnittelut Kirjasto 10
25.03.2015Jean Sibelius sävellyskilpailu ratkesi tänään
10.03.2015Huomenna avautuu musiikin soivat muistot
21.02.2015Kotikulmilla tehdään remonttia
17.02.2015Hanna Remes jatkaa Sekakuoroliiton taiteellisena johtajana
15.01.2015Kuoron puheenjohtajana aloitti Seppo Mallenius
18.12.2014Kynttilät ovat syttyneet - kiitos
29.11.2014Terveisemme Canta al mar 2014 -kilpailusta Espanjasta!
27.11.2014Yhdistyksen ylimääräinen kokous 4.12
07.11.2014Helsingin Laulun tunnelmalliset joulukonsertit
06.11.2014Syyskokous 13.11. klo 19.15 Pasilassa
19.10.2014Kohti Calellaa
25.09.2014Callellan kilpailu lähestyy!
12.06.2014Lauluja Helsingistä - Stadi sjungaa
12.06.2014Helsinki-päivä 12.6. on Helsingin Laululle yhtä juhlaa
12.06.2014Helsinki-päivä on Helsingin Laululle yhtä juhlaa
09.05.2014Lauluja Helsingistä - Stadi sjungaa -levynjulkistuskonsertti
30.04.2014Laulut purkissa!
13.02.2014Yhdistyksen ylimääräinen kokous
17.12.2013Kuorokonsertti kasvatti pikkujoulujen suosiota
13.12.2013Ensi sunnuntaina viedään viimeistä
25.11.2013Marraskuun kuvakilpailun voittaja
22.11.2013Kaksi hivelevän kaunista laulua
13.11.2013Varoja lastensairaalalle
07.11.2013Helsingin Laulun puheenjohtajana jatkaa Raimo Grönroos
01.11.2013Stadi tutuksi - Marraskuun kuvakisa
01.11.2013Lokakuun kuvakilpailun voittaja
29.10.2013Nyt alkaa joulunodotus
22.10.2013Ainutlaatuisen yksilöllisiä joulukortteja
15.10.2013Kolmen kuoron taitomerkillistä yhteistyötä
08.10.2013Mestarillista yhteistyötä
01.10.2013Stadi tutuksi - lokakuu - kuvakilpailu
01.10.2013Syyskuun kuvakilpailun voittaja
20.09.2013Merkillistä laulantaa
17.09.2013Maistiaisia Espanjaa varten
02.09.2013Elokuun kuvakilpailun voittaja
02.09.2013Stadi tutuksi - syyskuu
25.08.2013Slangeillen kohti joulua
19.08.2013Kausi käynnistynyt vilkkaasti
11.08.2013Elokuun kuvakilpailun lisävihjeitä
09.08.2013Kapakat loppuivat kesken
05.08.20134Fun omalla keikalla Vallilan elojuhlissa
02.08.2013Stadi tutuksi - Mistä löydät tämän elokuun maiseman

Näytä lisää »