Toivo Kuula 1883-1918, säveltäjä, kapellimestari

Perjanantai 11.5.2018, muokattu 13.5.2018 Teksti: Maria Kivistö

Huolimatta vain noin vuosikymmenen mittaisesta aktiivisesta sävellysurasta Toivo Kuula ehti luoda Suomen musiikin merkkiteoksiin lukeutuvia sävellyksiä. Erityisen tunnettu Kuula on rakastetuista yksin- ja kuorolauluistaan sekä eteläpohjalaisten kansansävelmien sovituksistaan. Tämän lisäksi Kuula oli myös innostava ja karismaattinen kapellimestari.

Toivo Kuulan isä toimi lestadiolaissaarnaajana. Huomioiden vaatimattomat kotiolot ja isän toiveen papiksi ryhtyvästä pojasta olikin epätodennäköistä, että Kuula päätyisi musiikin pariin. Kuula joutuikin keskeyttämään opintonsa varojen puutteessa ja palasi kotiin. Vaasassa hän antoi yksityistunteja ja johti kuoroa, ja siellä syntyivät ensimmäiset sävellykset, mm. tunnetut yksinlaulut Syystunnelma ja Aamulaulu. Rovasti Durchman - hänen tukijansa - tilasi häneltä juhlakantaatin Isonkyrön kirkon 600-vuotisjuhliin 1904.

Syksyllä 1905 Selim Palmgren vieraili Vaasassa konserttimatkallaan, ja Kuula esitteli hänelle sävellyksiään. Palmgren piti Kuulaa niin lahjakkaana, että hänen olisi välttämättä jatkettava musiikkiopintojaan. Näin kävikin ja opinnot sujuivat nyt menestyksellisesti. Ensimmäiset hänen säveltämänsä suurimuotoiset teokset, viulusonaatti vuonna 1907 ja pianotrio ensimmäisessä sävellyskonsertissa 1908, herättivät poikkeuksellista huomiota. Suurimuotoiset kamarimusiikkiteokset olivat meillä silloin harvinaisia, ja Kuula nähtiin nousevan suomenkielisen musiikkikulttuurin suurena lupauksena.

Syksyllä 1908 Kuula lähti jatkamaan opintojaan ulkomaille,ensiksi Italiaan, keväällä 1909 Leipzigiin ja talvella 1909-1910 Pariisiin.Saksa ja Italia osoittautuivat pettymyksiksi, mutta Pariisissa ns. uusranskalainen musiikki, jonka edustajia olivat mm. Claude Debussy, Paul Dukas, Ernest Chausson sekä Alberic Magnold avasi Kuulalle aivan uuden sointimaailman ja muodostui suorastaan herätyksenomaiseksi kokemukseksi.

Pariisissa Kuula sävelsi laajan sekakuoroteoksen Meren virsi Eino Leinon runoon, ja jo tässä teoksessa nousee esiin Kuulan suurisuuntainen, pateettinen ilmaisupyrkimys.

Varsinaisesti ranskalaiset virikkeet tulivat kuuluville Kuulan toisessa sävellyskonsertissa Helsingissä 1911 helmikuussa. Uusia teoksia olivat Merenkylpijäneidot, legenda sopraanolle ja orkesterille sekä orjan poika, sinfonian legenda sopraanolle, baritonille, sekakuorolle ja orkesterille. Musiikkikriitikko Evert Katila, yksi Suomen 1900-luvun alkupuolen johtavista musiikkikriitikoista, totesi nyt, että Kuulan yläpuolelle kohosi Suomen musiikissa tämän jälkeen vain yksi nimi ˗ viitaten näin Jean Sibeliukseen. Kuula jatkoi opintojaan Berliinissä vuosina 1911-1912, missä syntyi kolmas Helkavirsirunoelma Impi ja Pajarin poika sopraanolle ja orkesterille. Berliinissä hän jatkoi myös orkesterinjohdon opintojaan. 1910-1911 hän oli toiminut kapellimestarina Oulussa ja orkesterin johtaminen jäi Kuulan päätoimeksi elämänsä loppuvuosien ajaksi.

Vappuyönä 1918 Kuula oli juhlimassa Viipurin valtausta Seurahuoneella. Alkoholia runsaasti nauttineen seurueen keskuudessa alkoi kiivas kiista. Syntyi käsikähmä, jossa Kuula puolustautui häntä lyönyttä jääkäriä vastaan ja haavoitti tätä puukolla. Säveltäjä pakeni paikalta, mutta pari jääkäriä seurasi Kuulaa, ja häntä ammuttiin päähän pihalla. Kuula menehtyi Viipurin lääninsairaalassa 18.5.1918. Asiassa tehtiin laajoja tutkimuksia, mutta surmatyön tekijää ei koskaan saatu selvitetyksi ja kumpikin kahdesta pääepäilystä kuoli ennen oikeudenkäyntiä. Toivo Kuulan väkivaltainen kuolema kansalaissodan loppuvaiheessa oli suuri menetys Suomen säveltaiteelle.

Vielä merkittävämpi kuin yksinlaulujen säveltäjänä Kuula on kuorosäveltäjänä, sillä kuorolaulujen, ilmaisualue on monipuolisempi, ne ovat rakenteeltaan usein varsin komplikoituja ja hyödyntävät taidokkaasti kuoron soinnillisia resursseja. Filosofistinen Virta venhttä vie (sanat Eino Leino) ja laajat kuorofreskot Siell´ on kauan jo kukkineet omenapuut ja Auringon noustessa (sanat V. A. Koskenniemi) edustavat välittömässä vaikuttavuudessaan luonteenomaisimmin Kuulan tulisieluista taiteilijalaatua.

Salmenhaara, Erkki: Kuula, Toivo.

Tämä teksti on referoitu seuraavista lähteistä:

Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Käyttöpvm 4.5.2018

Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen
kirjallisuuden seura, 1997.

URN:NBN:fi-fe20051410

18.5.2018 – tasan vuosisata Toivo Kuulan kuolemasta