Margit Tuokko loihti monimuotoisen taidenautinnon

20.03.2012


Helsingin Laulun laulupedagogi, sopraano Margit Tuokon lauantainen ensikonsertti Kansallisoopperan lämpiössä nousi taiteellisesti ja visuaalisesti tasokkaaksi  ja onnistuneeksi. Erityisen omaleimaiseksi tapahtuman teki, että estradilla nähtiin ja kuultiin muitakin kuin ensikonsertin laulaja ja pianisti.

margit_ooppera_500.jpg

Margit Tuokko oopperan lämpiössä. Pianistina Marjaana Merikanto. Oopperatalo on Tuokolle muutoinkin tuttu. Hän laulaa myös oopperan lisäkuorossa.

Margit Tuokko ei mennyt ensikornsertissaan sieltä missä aita on matalin. Ohjelma oli vaativa ja sisälsi muun muassa Richard Wagnerin, Richard Straussin, Benjamin Brittenin ja Jonathan Doven teoksia. Konsertissa kuultiin myös kantaesityksenä Keijo Puumalaisen "Äitimaalle"- teos, jonka esittivät säveltäjä itse lyömäsoittimissa, Okko Kivikataja bassoklarinetissa ja Margit vokalistina. Teos oli mielenkiintoinen ja virkistävällä tavalla omaleimainen ja moni-ilmeinen.

Margit lauloi vaativan ohjelman upeasti ja otti yleisönsä suvereenisti. Pianistina Marjaana Merikanto, viulistina Kaisa Porra, baritonina Juha-Pekka Mitjonen ja aiemmin mainitut Okko Kivikataja ja Keijo Puumalainen olivat samalla korkealla tasolla. Oopperatalon lämpiö toimii akustisesti hyvin tämänkaltaiselle konsertille massiivisesta koostaan huolimatta.

Tuolit riittivät, mutta 200 käsiohjelmaa loppuivat kesken. Lukumääräisesti runsas yleisö sai voimakkaan taidenautinnon.

Margit Tuokko toimii muun muassa Helsingin Laulun  laulupedagogina.  Lyyris-dramaattinen sopraano Tuokko valmistui joulukuussa 2011 musiikkipedagogiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta ja suoritti siellä erinomaisin arvosanoin laulun A- tutkinnon toukokuussa 2011.

Konsertin käsiohjelma

Teksti: Raimo Grönroos / Kauko Niemi
Kuva: Raimo Grönroos

08.06.2018Olisiko elämässäsi tilaa kuoroharrastukselle?
11.05.2018Toivo Kuula 1883-1918, säveltäjä, kapellimestari
15.02.2018Päämääränä äänen vapaa sointi
18.06.2017Kuoron taso on tarkistettu
16.06.2017Tänään hiottiin huomisen kirkollisen sarjan ohjelmistoa
16.06.2017Tänään hiottiin huomisen kirkollisen sarjan ohjelmistoa
15.06.2017Ensimmäinen kisaveto kuoron hyvää tasoa
15.06.2017Suomalaissyntyinen akustiikka on kohillaan
14.06.2017Säkkijärvenpolkkaan viilattiin hieman lisää tempoa
13.06.2017Kokoontumisajot alkaneet

Siirry arkistoon »