Moniosaajat vauhdissa

Keskiviikko 27.4.2016 klo 17:35 - Kauko Niemi, kuva: Jonna Heinsalmi

HL_800_13047775_1089301387797221_6126438789376286940_o.jpg

Inke Luukka, Kaarina Väyrynen, Jonna Heinsalmi ison urankan jälkeen

Vanha sanontahan kertoo, että toiset tekevät mitä osaavat ja toiset tekevät mitä haluavat. Kuorossamme näyttää olevan näitä jälkimmäisiä.

Näin pääsi käymään, kun laulamisen lisäksi neljä ladya päätti tuottaa kuorolle uutta ulkomusiikillista ilmettä.

Ensin löytyi suunnittelija omasta porukasta. Tehtiin ja testattiin koekappale. Pian löytyi maailmalta muutama pakka riittävän laadukasta kangasta ja muutamien koukeroiden jälkeen sopivaa ja toimivaa lankaa saumureihin. Todettakoon, ettei lanka kuitenkaan löytynyt rautakaupasta, kuten muotivirkkaajat ovat tyhjentäneet muurauslangat rautakauppojen hyllyiltä.

Kankaiden vihdoin saavuttua, oli edessä ei pisin rupeama vaan rankin rupeama. Yhden viikonlopun aikana heti 46 tunnin ja koneiden kuumenemisen jälkeen tarvittava määrä ulkomusiikillisia elementtejä oli tehty mittojen mukaan, oikean värisenä oikealle henkilölle.

Että mitäkö syntyi? Sitä ei nyt vielä paljasteta, vaan julkistus tapahtuu 13.5 Karjalatalolla Helsingin Laulun juhlakonsertissa. Tuolloin selviää meille itsellekin millainen kokonaisuus muodostuu lavalle. Joka tapauksessa enemmän kuin kesäinen t-paita.

>> Juhlakonsertin nettikauppa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuoro, ulkomusiikki, kuoro, Helsingin Laulu, Helavalkea

Sunnuntai ala Kalervo Tuukkanen

Sunnuntai 24.4.2016 klo 8:18 - Tero Halonen, kuva: Kauko Niemi

Kadonneen laulun metsästäjät

Pitkään kokolailla hukassa ollut sävellys saa uuden tulemisen 13.5.2015 Helsingin Laulun 65-vuotisjuhlakonsertissa. Kyseessä on Kalervo Tuukkasen säveltämä Sunnuntai Aleksis Kiven tunnettuun runoon. Yksinlaulupuolella Sunnuntai kuuluu Martti Turusen säveltämänä vakio ohjelmistoihin.

Kuin sattumalta, jokin aika ennen viime syksyn harjoituskauden alkamista, Hanna Remes sai käsiinsä käsinkirjoitetun kopion nuotista, jonka kuoromme perustaja Kalervo Tuukkanen on säveltänyt Aleksis Kiven runoon Sunnuntai.  

Nuotti oli kulkeutunut Helsingin Laulun ulkopuolelle, ei kuitenkaan kovin kauas - se löytyi Kilven Kuoron nuottiarkistosta. 

Kangasniemi.jpg

Sen toisella rannalla seisoi temppeli korkea
siell' kuulimme virsien veisun ihanast' huokaavan
ja viimein kuin jumalten maasta
temppelin kello pauhas

Nämä temppelin kellot soivat Kangasniemellä, joiden katveessa on Kalervo Tuukkasen hauta

Nykyiset Helsingin Laulun laulajat eivät ole tätä teosta koskaan aiemmin laulaneet, tuskin kuulleetkaan sen olemassa olosta. Nyt se kajahtaa toukokuisessa juhlakonsertissa.

Eteläisen osakunnan laulajat ovat kuitenkin jopa levyttäneet teoksen vuonna 1984. Levytys on  täysin samanlaisena versiona, kuin se on nyt esille putkahtaneessa nuottikopiossa.

Sain mahdollisuuden kuulla äänitettä Yleisradion äänitearkistossa, mutta näyttäisipä levyä olevan kaupan EOL:n nettisivuillakin!

Teosta ei ole koskaan liitetty viralliseen suomalaisen musiikin kaanoniin, nuotin olemassaoloa ei ole aiemmin arkistoitu, kunnes nyt Sulasolin julkaistua sen viime vuoden lopussa on nuotti nyt kaikkien saatavissa.

Tässäkin kappaleessa Kalervo Tuukkanen käyttää hyvin orkestraalisia elementtejä - kappale alkaa kolmiäänisellä naiskuorolla jonka tekstuuria ja sointikuvaa mieskuoro aika-ajoin tukee.

Kappaleen dynaaminen rakenne on laaja, temppelin kello pauhuu ja se saa Tuukkasen avaamaan kaikki kuoron äänivarat. Hiljainen sopraanojen kaukaisuuteen tähyäminen; jossa suljetuin huulin hyräilevä mieskuoro kuvaa ihmeellist' Onnelan maata ja lopulta altto- ja tenorisoolon vuorottelu vie kappaleen vääjäämättömästi kohti sen loppua, kuin tyyntä kesäiltaa.

Toivottavasti moni kuoro ottaa teoksen ohjelmistoonsa! 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sunnuntai, Aleksis Kivi, Kalervo Tuukkanen, Helsingin Laulu, kuoro, kuoromusiikki, kekakuoro, kuorolaulu

Luovaa suomalaisen musiikin päivää!

Tiistai 8.12.2015 klo 11:29

Tänään juhlitaan Jean Sibeliuksen 150. syntymäpäivää. Jouluohjelmistossammekin on muutama maamme kansallissäveltäjän kappale. Tervetuloa siis konserttiin tänä sunnuntaina!

 joulun_taikaa_final.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: musiikki, kuoro, konsertti

Sisäiseen kehitykseeni kannustavaa

Torstai 6.8.2015 - Kauko Niemi

Tuntuu kuin vanha sananlasku – alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo – olisi menettänyt merkityksensä, kun kelaa kuoroon tulleen uuden laulajan ajatuksia läpi.

                    tero_1000_kf5a8181.jpg

                                               

Tero Halonen hyväksyttiin Helsingin Lauluun koelaulun perusteella 28.8.2014. Tosin aktiivinen aloitus käynnistyi todenteolla vasta lokakuun lopulla. Kuoro näet loppuhioi ohjelmistoaan alkusyksystä Espanjan Calellassa pidettävään kansainväliseen kuorokilpailuun.

Koeajan jälkeen Tero vakinaistettiin helmikuussa Helsingin Laulun tenoririviin. Takana ovat jo joulukonsertit ja edessä monisäikeinen Suomalaisen musiikin ilta toukokuussa ja muutamia muita laulullisia etappeja siinä välissä.

Tero aloitti myös maaliskuun alussa kuoron sisäisessä omatoimiryhmässä, jonka tavoitteena on suorittaa Sulasolin Sekakuoroliiton kuorolaulajan perusmerkki.

”Vastaanottavaisin mielin olen hypännyt liikkuvaan junaan. Tavoitteellisesti harrastavan kuoron kanssa on ainakin minulla ollut heti kaikki pelissä”, Tero Halonen kommentoi alun tunnelmiaan. 

”Uusia kappaleita ei voi kovin kauan vain kuunnella ja makustella - pitää alkaa töihin”, Tero sanoo.

”Ohjelmistosta en halua käyttää loppuunkaluttua termiä haastava. Ehdottomasti parempi termi olisi vaikka sisäiseen kehitykseen kannustava”, kuvaa Tero ensikokemustaan Helsingin Laulun tämän hetkisestä harjoittelussa olevasta ohjelmistosta.

”Varsinkin HL:lle sävelletyt tai sovitetut teokset koen erityisen vaikuttavina. On kunnia päästä niitä harjoittelemaan ja esittämään. Ne ovat sikäli harvinaista herkkua että heräävät henkiin vain meidän kauttamme ja soivat siinä hetkessä.”

Kuinka olet löytänyt paikkasi ja kuinka sinut on otettu kuorossa vastaan? ”Sanoisin kiitettävän hyvin. Ihan ensitreffeistä saakka meillä on synkannut loistavasti. Kuorolla on myös todella vilkas elämä sosiaalisen median puolella ja yhteisöllisyys myös sitä kautta lämmittää tulijan mieltä.”

”Treeneissä oppii joka kerta uutta ja oivaltavaa. Voi, kun vielä itse osaisi tuoda omaan tulkintaankin ne tekstien hienoudet, tunteen, herkkyyden, lämmön, kaipauksen, uhman, ilon, rakkauden. Odotan siis innolla tulevaa ilmaisun workshopia.”

Helsingin Laulu pitää seuraavan viikonloppuleirin yhteydessä laulamisen lisäksi myös workshopin, missä tutkitaan ja harjoitellaan ilmaisullisia asioita. Workshopin vetäjänä on kuoron ulkopuolinen asiantuntija.

Mikä on musiikillinen taustasi ja kuorokokemuksesi?

”Olen laulanut lapsena kuorossa ja opiskellut silloin myös klassisia lyömäsoittimia sekä musiikin teoriaa. Nuorena soitin ja lauloin myös bänditouhuissa. Sen jälkeen pitkään vain kuuntelin, työkseni - lähinnä kotimaista laulajia- lauluntekijätuotantoa - tein kymmenisen vuotta radiotöitä ja äänitin live-esiintymisiä.”

Työpaikan kuorossa aloitin puolitoista vuotta sitten ja laulun liekki liehahti taas roihuunsa. Opiskelin työväenopistossa tässä välissä lisää musiikin teoriaa. Tällä hetkellä laulan myös HY:n musiikkiyhdistyksen kamarikuorossa HYMSKK:ssä, jossa käyn myös laulutunneilla.

Kuinka löysit Helsingin Laulun? ”Varmaan samalla tavalla niin kuin nykyisin löytyvät kaikki muutkin asiat netistä. Siis näiden sivujen kautta. Pakko tunnustaa, etten kuitenkaan ihan sikaa säkissä. Art Goes Kapakan kuorojenkierroksella kävin livenä kuuntelemassa useampaakin kandidaattia.” 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuoro, laulu, musiikki, harrastus