65-vuotta laulullista taivalta takana

Torstai 29.12.2016 klo 8:08 - Kauko Niemi, kuvat: Johan Björlund, Kauko Niemi

Helsingin Laulun virallinen syntymäpäivä (merkitty yhdistysrekisteriin) on 27.11.1951. Ensimmäinen julkinen esiintyminen oli 4.3.1952. Ei sen enempää eikä vähempää kuin Radio-orkesterin tiistaikonsertissa. Konsertin johti kuoron perustaja Kalervo Tuukkanen. Tuossa konsertissa kantaesitettiin Tuukkasen kolmas sinfonia Meri.

65_kuvat.jpg

Nyt päättyvänä 65v-merkkivuonna Helsingin Laulu palautti useita Tuukkasen sävellyksiä ohjelmistoonsa keväisessä Helavalkea-juhlakonsertissaan, voimakkaimmin kuin kertaakaan Tuukkasen kauden jälkeen, mikä päättyi 1964.

Tuukkasen musiikki on haastavaa ja vaativaa. Se on huomattu useaan otteeseen tämänkin vuoden aikana. Alussa Helsingin Laulussa on ihmetelty, että tuleekohan tästä mitään ja sitten ihastuttu. Antoisaa se on ollut myös sen takia, ettei Tuukkasen sävellyksiä juuri ole esitetty kuoromaailmassa. Olimme etulyöntiasemassa harvinaisuuksia esittäessämme.

Tämän vuoden todellisena syntymäpäivälahjana kuorolle palautui kuoron perustajajäsenen Sylva Aromaan leikekirja kuoron alkuvuosista. Kiitokset vielä kerran Risto Ratialle, jonka kautta leikekirja päätyi kuorolle.

Kun leikekirjaa tutkiessaan palaa vuosikymmeniä taakse päin, niin silmiin pistävää on sanomalehtien aktiivisuus kuoromusiikkia kohtaan. Hyvinkin tarkat konserttiarviot aina 60-luvun lopulle asti on kokolailla kovaa journalistista tekstiä liki laulu laululta. Koko kansan tietoon saatettiin, missä oli rytmistä hajontaa tai missä vireongelmia.

Lehdistössä Helsingin Laulun ensikonsertti sai paljon huomiota ja näin kirjoittaa esimerkiksi Helsingin Sanomat:

Meri tuntuu nykyään olevan säveltäjille aivan erikoisen rakas aihepiiri. Äskettäin saatiin kuulla ruotsalainen merisinfonia ja nyt Kalervo Tuukkasen kolmas sinfonia, joka sekin on saanut tämän mahtavan ja oikullisen elementin aliotsikokseen.

Paljon merellistä tunnelmaa se sisälsikin myrskystä tyveneen olematta silti koskaan musiikiltaan vetistä.

Kuoron sointiväri osoittautui juuri tässä suhteessa hyvin paikalleen sopivaksi, laajojen pintojen vaikutelmaa luovaksi.

Teoksen ensimmäinen osa tuntui vakuuttavimmalta raikkaan vauhdikkaassa juoksussaan. Kolmannen osan myrskytunnelmissa pääsi orkesterin keinovaroja taitava käyttö mainiosti oikeuksiinsa ja maestoso-finaali päätti sävellyksen komeasti. Intermezzon osuutta sen sijaan oli vaikeampi ymmärtää, scherzoksikin marssi oli kovin banaali.

Solisteina lauloivat Kaisu Louhivuori-Erich ja Arnold Tilgmann. Kuorona Helsingin Laulu ja säveltäjä itse ohjaili varmalla kädellä.

Median kiinnostusta luonnollisesti lisäsi se, että Helsingin Laulu esiintyi usein isojen orkesterien kanssa, kuten Radio-orkesterin, Teatteri-orkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin. Kuoron ensimmäisen kolmen ja puolen vuoden toiminta-aikana oli kaikkiaan kuusi konserttia.

Vuosien 1956 – 1957 aikana alkaa esiintyä lehtiarvosteluissa melko usein kommentointia, että kuoron sointi on melko naisvoittoista.

Siis ainainen kaikkien sekakuorojen ongelma näyttäytyi jo 50-luvun lopulla myös Helsingin Laulussa.

Arvostettuja esiintymisiä

Kuoron asemaa musiikkimaailmassa kuvastanee sekin, että Helsingin Laulu saatteli Heino Kasken ja Aarre Merikannon haudan lepoon.

Vuonna 1957 Helsingin Laulun naiskuorolla oli kunnia laulaa Heino Kasken (21. kesäkuuta 1885 Pielisjärvi – 20. syyskuuta 1957 Helsinki) siunaustilaisuudessa Krematorion kappelissa Helsingissä.

Vuotta myöhemmin Helsingin Laulu oli virallisessa ohjelmassa saattamassa Aarre Merikantoa (29. kesäkuuta 1893 Helsinki – 28. syyskuuta 1958 Helsinki) haudan lepoon Helsingin Vanhassa kirkossa.

Vuosi on 1964 ja kuoron perustaja Kalervo Tuukkanen eroaa. Niin kuin Helsingin Laulun varsinaisessa historiikissa Tuukkasen ajasta kerrotaan, kausi päättyi ”lamaan”. Varsinaisia julkisia arvioita tilanteesta, saati lehdistön uutisia tai arvioita perustajan erosta ei myöskään ole saatavilla. Ehkä se on ollut niin kova pala, ettei tällaisia muistoja liimailtu edes leikekirjaan.

Historiikki_KN861221.jpg

Sylva Aromaan leikekirjan välissä on vain pieni käsinkirjoitettu kortti – ”Kiitän erojärjestelyistä 1964, Kalervo Tuukkanen”.

 

Etsitään ryhtikuuria

Jokainen pitkään kuorossa laulanut laulaja tietää, että välillä menee kovaa, välillä innostus valtaa ja flow sen kun voimistuu. Tai sitten ei.

16.12.1965 ilmestyy tiettävästi kuoron ensimmäinen kirjallinen tiedote uudelta kuoronjohtaja Kauli Kallioniemeltä. Hän pyytää kuoroa sitoutumaan kahteen erittäin vaativaan tehtävään:

- kuoron 15 vuotisjuhlakonsertti ja Pohjoismainen konserttimatka.

Kun suostuin kuoronjohtajaksi, tein sen eräänlaisena hätäratkaisuna, koska mielestäni, sanon sen vielä kerran, Helsingin Laulun kaltaisella nimekkäällä kuorolla pitäisi olla johtajanaan ammattimies. Puolitoista vuotta on kulunut tällaisessa välitilassa. Edessä oleva konsertti on omalla kohdallani melkoinen tulikoe, ja tulenkin sen onnistumisen tai onnistumattomuuden perusteella tekemään omat johtopäätökseni mahdollisuuksistani toimia kuoronjohtajana.

Kallioniemen tiukat  teesit on sisäisessä paimenkirjeessä listattu otsikon alle – mikä lauletaan, se lauletaan hyvin.

Kallioniemi oli ilmeisesti tyytyväinen sekä juhlakonserttiin, että Pohjoismaiseen kiertueeseen, sillä hän jatkoi johtajana kymmenen vuotta aina vuoteen 1974 asti. Siitäkin huolimatta, että Tauno Pylkkänen arvioi Uudessa Suomessa juhlakonserttia muutamien kehujen siivittämänä, että negatiivisena asiana on todettava se tonaalinen epävarmuus, jota yksinkertaisesti täytyy nimittää luvattoman falskiksi kuorolauluksi.

Tuukkasta peliin

Tuukkasen kuoromusiikki sai päättyneenä vuonna uuden herätyksen ja mahdollisuuden, sillä nyt  nuotteja löytyy myös Sulasolin nuottikaupasta ja toivoa sopii, että mahdollisimman moni suomalainen kuoro tutustuisi tähän musiikkimaailmaan.

Kiitämme kaikkia mukana matkassa olleita päättyneestä vuodesta!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Laulu, Kalervo Tuukkanen, Kauli Kallioniemi, Sylva Aromaa, Risto Ratia

Helsingin Laulu sai parhaan mahdollisen syntymäpäivälahjan

Maanantai 26.9.2016 klo 15:00 - Kauko Niemi, kuvat Seppo Mallenius, Kauko Niemi

Historiikki_KN861221.jpg

65-juhlavuottaan viettävä kuoro koki melkoisen yllätyksen, kun meille aiemmin tuntematon henkilö Risto Ratia lähestyi ja kertoi, että hänelle on huutokaupan yhteydessä siunaantunut paksu leikekirja, jossa on Helsingin Laulun historiaa.

Ratia_historiikki.jpg

Risto Ratia ja Inke Luukka ihmettelemässä historian aarteita

Leikekirja osoittautui kuoron yhden perustajajäsenen, Sylva Aromaan kokoamaksi historiikiksi kuoron perustamisesta 1951 lähtien.

Tällaisen aarteen olemassa olosta on ollut tietoa, mutta sen tarkasta kohtalosta ei tietoa ollut. Juhlavuoden työryhmä jopa haikaili tämän vuoden alussa, että missähän sekin leikekirja mahtaa olla, nyt sille olisi taas käyttöä. Viimeksi leikekirjaan on päästy tutustumaan, kun Inke Luukka ja Pepe Järvenpää vierailivat Sylva Aromaan luona kerätäkseen tietoa kuoron 50- vuotisjuhlaan. Siis 15 vuotta sitten.

historiikki1_800_KN861067.jpg

Kirjan leikkeet osoittautuvat jopa kulttuurihistoriallisiksi. Vaikkapa Kalervo Tuukkasen Sävellyskonsertin tiimoilta. Tuukkanen johti itse Meri oopperassa kuoroa ja Radion sinfoniaorkesteria ja solistina muiden muassa Mirjam Helin.

Lehtileikkeet luovat kohtuullisen tarkkaakin kuvaa Tuukkasen tyylistä ja musiikista. Hänen musiikkinsa oli aikanaan erilaista ja jopa kriitikoillekin vaikeasti ymmärrettävää. Samaan tulemaan tuli jo jokin aika sitten nykyinen taiteellinen johtajamme Hanna Remes kirjoittaessaan – Tuukkasen jalanjäljillä.

Tuukkasen jalanjäljillä oltiin hyvinkin viime keväisessä 65-juhlakonsertissa, missä Helsingin Laulu esitti laajasti Tuukkasen harvoin kuultua musiikkia.

Kuoron keskuudessa oli harjoituskauden alussa myös paljon epäluuloa ja ihmettelyä, mutta kun musiikkiin pääsi sisälle, se sai varauksettoman kannatuksen laulajien keskuudessa. Tuukkasen versio vaikkapa kaikkien tuntemasta Sunnuntaista nousi arvoon arvaamattomaan Helsingin Laulun ohjelmistossa ja Helavalkeasta puhumattakaan.

Tulemme lähiaikoina täydentämään historiikki-osuutta näillä sivuilla, kunhan olemme rauhassa saaneet syventyä tähän arvokkaaseen materiaaliin.

Mitä parhaimmat kiitoksemme Risto Ratialle, joka ymmärsi materiaalin arvon Helsingin Laululle ja jopa suomalaiselle kulttuurihistorialle. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Laulu, Kalervo Tuukkanen, Mirjam Helin, Hanna Remes, Inke Luukka, Pepe Järvenpää,

Runon ja suven Nocturne

Keskiviikko 6.7.2016 klo 7:50 - Teksti ja kuva: Kauko Niemi

Suvi_Einoleino_850_KF5A7257.jpg

Eino Leinon katu Yhdistää Helsingin Töölössä Mannerheimintien ja Topeliuksenkadun.

Tänään vietämme Suomessa runon ja suven päivää. Kansanomaisemmin Eino Leinon syntymäpäivää. Juurihan Helsingin Laulu lauloi toukokuisessa juhlakonsertissaan Leinon Nocturnen, jonka säveltäjänä on Martti Ruutu.

Helsingin Laulu juhlii tänä vuonna 65 vuotista taivaltaan, johon taipaleeseen mahtuu melkoinen määrä Eino Leinon tekstejä.

Viimeiksi esittämämme Nocture lienee Leinon tunnetuimpia runoja ja tämä runo täytti viime sunnuntaina 113 vuotta. Runon päiväykseksi on merkitty 3.7.1903. Kolme päivää ennen kuin Eino Leino täytti 25 vuotta.

Runon tekee Helsingin Laululle läheiseksi myös sen inspiraation alkulähteet. Leino vietti tuon kesän Kangasniemellä. Kangasniemellä on myös Helsingin Laulun perustajan Kalervo Tuukkasen viimeinen leposija.

Markus Jääskeläisen keräämien tietojen mukaan nuori, 24-vuotias Eino Leino vietti kesää 1903 ystävänsä, runoilija Otto Mannisen kotitilalla Kangasniemen Hokan kylässä.
Runoilijat kasasivat kiviröykkiöitä Mannisen kotitalon pihalle - "tulevien muinaistieteiden professorien kiusaksi", kuten he itse asian ilmaisivat. Illalla oli saunan vuoro, jonne varsinkin kovana löylymiehenä tunnettu Leino hinkui lähes joka päivä. Saunasta kipaistiin uimaan kilometrin päähän Puulaveden virkistäviin aaltoihin.

Tuona kesänä syntyi runo, joka menneen maailman kuvastostaan ja paatoksellisesta tunnelmastaan huolimatta - tai ehkä juuri niiden ansiosta - jaksaa yhä sykähdyttää suomalaisten sydämiä - Nocturne.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eino Leino, Helsingin Laulu, Nocturne, Kangasniemi, Kalervo Tuukkanen

Sunnuntai ala Kalervo Tuukkanen

Sunnuntai 24.4.2016 klo 8:18 - Tero Halonen, kuva: Kauko Niemi

Kadonneen laulun metsästäjät

Pitkään kokolailla hukassa ollut sävellys saa uuden tulemisen 13.5.2015 Helsingin Laulun 65-vuotisjuhlakonsertissa. Kyseessä on Kalervo Tuukkasen säveltämä Sunnuntai Aleksis Kiven tunnettuun runoon. Yksinlaulupuolella Sunnuntai kuuluu Martti Turusen säveltämänä vakio ohjelmistoihin.

Kuin sattumalta, jokin aika ennen viime syksyn harjoituskauden alkamista, Hanna Remes sai käsiinsä käsinkirjoitetun kopion nuotista, jonka kuoromme perustaja Kalervo Tuukkanen on säveltänyt Aleksis Kiven runoon Sunnuntai.  

Nuotti oli kulkeutunut Helsingin Laulun ulkopuolelle, ei kuitenkaan kovin kauas - se löytyi Kilven Kuoron nuottiarkistosta. 

Kangasniemi.jpg

Sen toisella rannalla seisoi temppeli korkea
siell' kuulimme virsien veisun ihanast' huokaavan
ja viimein kuin jumalten maasta
temppelin kello pauhas

Nämä temppelin kellot soivat Kangasniemellä, joiden katveessa on Kalervo Tuukkasen hauta

Nykyiset Helsingin Laulun laulajat eivät ole tätä teosta koskaan aiemmin laulaneet, tuskin kuulleetkaan sen olemassa olosta. Nyt se kajahtaa toukokuisessa juhlakonsertissa.

Eteläisen osakunnan laulajat ovat kuitenkin jopa levyttäneet teoksen vuonna 1984. Levytys on  täysin samanlaisena versiona, kuin se on nyt esille putkahtaneessa nuottikopiossa.

Sain mahdollisuuden kuulla äänitettä Yleisradion äänitearkistossa, mutta näyttäisipä levyä olevan kaupan EOL:n nettisivuillakin!

Teosta ei ole koskaan liitetty viralliseen suomalaisen musiikin kaanoniin, nuotin olemassaoloa ei ole aiemmin arkistoitu, kunnes nyt Sulasolin julkaistua sen viime vuoden lopussa on nuotti nyt kaikkien saatavissa.

Tässäkin kappaleessa Kalervo Tuukkanen käyttää hyvin orkestraalisia elementtejä - kappale alkaa kolmiäänisellä naiskuorolla jonka tekstuuria ja sointikuvaa mieskuoro aika-ajoin tukee.

Kappaleen dynaaminen rakenne on laaja, temppelin kello pauhuu ja se saa Tuukkasen avaamaan kaikki kuoron äänivarat. Hiljainen sopraanojen kaukaisuuteen tähyäminen; jossa suljetuin huulin hyräilevä mieskuoro kuvaa ihmeellist' Onnelan maata ja lopulta altto- ja tenorisoolon vuorottelu vie kappaleen vääjäämättömästi kohti sen loppua, kuin tyyntä kesäiltaa.

Toivottavasti moni kuoro ottaa teoksen ohjelmistoonsa! 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sunnuntai, Aleksis Kivi, Kalervo Tuukkanen, Helsingin Laulu, kuoro, kuoromusiikki, kekakuoro, kuorolaulu

Tuli karkottaa pahat henget

Sunnuntai 3.4.2016 klo 21:12 - Kauko Niemi

Kokko.jpg

 

Kadonneen biisin metsästys: 

Olemme juuri polttaneet pääsiäiskokkoja. Toukokuussa sytytämme helavalkeita ja perinteisiin kuuluvat juhannuskokot syttyvät kesäkuussa. Elokuun pimenevissä illoissa syttyvät elovalkeat. Elävä tuli on keskeisessä roolissa taas jouluna.

Elävän tulen symbolinen merkitys on vahva myös muissa kulttuureissa. Maaliskuun lopulla Turussa kurdit juhlivat alkanutta uutta vuottaan polttamalla kokkoa.

Tulella on ihmisen historiassa merkittävä rooli, ja se on ehkä ollut ensimmäisiä palvottavia asioita, joita ihminen on hallinnut, aluksi huonommin ja sitten yhä paremmin. Tuli esiintyy muinaisessa filosofiassa myös merkittävänä olemassaolon ”alkuaineena” yhdessä maan, veden ja ilman kanssa. Tätä käsitystä edusti filosofi Empedokles. Jos tuli oli voimakas liittolainen, niin vesi oli tulen vihollinen, joka pystyi tuhoamaan tulen.

Pääsiäiskokko on pääsiäisenä, yleensä pääsiäislauantaina tai sitä seuraavana yönä poltettava rovio. Tapa esiintyy Suomessa voimakkaimmin Pohjanmaalla.

Aiemmin uskottiin, että juuri tuona päivänä, jolloin Jeesus oli kuolleena, Jumalan suojeleva vaikutus oli pienimmillään, ja kokkoja poltettiin noitien ja pahojen henkien karkottamiseksi. Uskomus oli, että mitä enemmän kokosta nousi savua ja kipinöitä, sen parempi. Noidat ja muut pahat henget eivät päässeet savun ja kipinäsateen läpi ihmisiä vahingoittamaan.

Juhannuskokko on tällä hetkellä Suomen suosituin avotulirituaali. Suomessa juhannuskokkoja poltettiin perinteisesti lähinnä Itä- ja Sisä-Suomessa sekä Karjalassa. Juhannuskokon ”perinteisin” polttopaikka onkin järvenranta, jollaisia löytyy eniten Järvi-Suomesta. Osassa Suomesta juhannuskokon polttaminen yleistyi vasta 1800-luvun lopulla. Juhannuskokkojenkin taustalta löytyy ajatus pahojenhenkien karkottaminen.

 

Kevät on kuitenkin rakkauden ja kiiman aikaa

Helavalkeat eli toukovalkeat ovat aikaisemmin Suomessa pelloille ja muille avoimille paikoille sytytettyjä kokkoja helajuhlan eli toukojuhlan aikana. Muinaissuomalaiset polttivat helavalkeita myös pahojen henkien pois ajamiseksi. Juhlissa juotiin simaa ja tanssittiin.

Karja on usein päästetty ensi kerran laitumelle ja ajettu tulien läpi sairauksien ehkäisemiseksi. Jokainen, joka on nähnyt eläinten keväisen ulospääsyn navetasta, tietää mitä keväinen pyyteetön riemu oikeasti on.

Helavalkeita tunnetaan vielä Hämeessä, Satakunnassa ja Uudellamaalla. Nykyisin tapaa on pidetty yllä esimerkiksi Kuusjoella, Kurussa, Nummi-Pusulassa ja muualla, usein kyläyhdistysten voimin.

Helluntain ja helavalkeiden merkitys keväisenä riemuna niin ihmisille kuin eläimillekin on ollut monin verroin suurempi, kuin mitä se nykyisin on kaupungistuneessa yhteiskunnassa.

Helluntaiaiheisia lauluja ja runoja on paljon. Aleksis Kiven runosta Helavalkea avautuu koko keväinen sydämen syvä tykytys. Runohan alkaa;

Vuorella kaikuuvi riemu ja soitto
Helluntain kelmees yössä,
ilosest karkelee nuorison liuta
laattial kallioisel,
Helluntai-yön helavalkean leimues
ja hohtaes korkuuden kiireen.

Tätä voisi hyvinkin jatkaa vanhalla sanonnalla – jos ei heilaa helluntaina niin ei koko kesänä. Kevät on rakkauden aikaa.

Kalervo Tuukkanen on pukenut Kiven Helavalkea-runon monimuotoiseen sävelkieleen. Helsingin Laulu esitti sen ensimmäisessä konsertissaan 8.12.1951. Tämän jälkeen laulun historia ja esityskerrat ovat hämärän peitossa.

Kaukana ei ollut sekään suuri vahinko, että tämä kertakaikkisen hieno sävellys olisi kadonnut kokonaan. Sitä ei oltu virallisesti taltioitu mihinkään eikä rekisteröity mihinkään.

Nyt Tuukkasen säveltämä Helavalkea on Sulasolin julkaisemana nuottina ja Helsingin Laulu esittää sen jälleen toukokuussa pidettävässä 65-juhlakonsertissaan vuosikymmenten tauon jälkeen.

Viidassa kuiskaavat kultasten kieltä
impi ja nuorukainen,
vannotaan ijäistä uskollisuutta
koiviston tummas kohdus,
Helluntai-yön helavalkean leimues
ja hohtaes korkuuden kiireen.

 

Tapahtuman nettikauppa

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Laulu, kuoro, Helavalkea, Kalervo Tuukkanen, sekakuoro, laulu, Sulasol

Josko perustaisin oman kuoron

Perjantai 12.2.2016 klo 16:24 - Kauko Niemi

Näihin aikoihin 65 vuotta sitten 42-vuotias Kalervo Tuukkanen varmasti pyöritteli mielessään oman kuoron perustamista. Tuolloin, vuoden 1951 alussa hän toimi kuoronjohtajana Kilven Kuorossa.

tuukkanen.gif

Orkestereiden ja kuorojen johtamisen lisäksi Tuukkasella oli jo sävellettynä plakkarissa 6 sinfoniaa, 2 viulukonserttoa, sellokonsertto, sinfonisia runoelmia ja sarjoja, orkesteriteoksia, kantaatteja, 1-näytöksinen ooppera, näyttämömusiikkia, teoksia kuorolle, sooloille ja orkesterille.

Mitä muuta elämää alkanut vuosi 1951 oli tuonut tullessaan.

Sibeliuksen kotikunta Järvenpää oli saanut vuodenvaihteessa ylennyksen kauppalaksi.  Tammikuun alussa YK:n hulppea päärakennus New Yorkissa otettiin käyttöön. Huonompia uutisia kuuluin Aasiasta, missä kiinalaiset ja pohjoiskorealaiset joukot valloittivat jälleen Soulin – sota jatkui. Helmikuun 1. päivänä YK tuomitsi Kiinan hyökkääjäksi Korean sodassa.

Se oli politiikan aikaa, jolloin presidentillä oli valtaa ja J K Paasikivi myös käytti sitä. Tammikuun 17. päivänä hän erotti Kekkosen ensimmäisen hallituksen ja samalla nimitti Kekkosen toisen hallituksen.

Vuoden 1951 alun pysähdyttävin uutinen Suomessa oli kuitenkin suruviesti 27. tammikuuta − Presidentti, Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim (4.6.1867–27.1.1951) kuoli Sveitsissä.

Urheiluhullulle kansalle ilouutinen oli, kun Tauno Luiro hyppäsi Oberstdorfissa mäkihypyn uuden maailmanennätyksen 139 metriä.

Nyt kokolailla toisissa tunnelmissa 65 vuotta myöhemmin Kalervo Tuukkasen perustama kuoro Helsingin Laulu valmistelee intensiivisesti Hanna Remeksen johdolla toukokuun 13. päivänä laulettavaa juhlakonserttia Helavalkeaa.

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Laulu, Kalervo Tuukkanen, Hanna Remes, 65-vuotta

Kalervo Tuukkasen syntymästä 106 vuotta

Keskiviikko 14.10.2015 klo 8:38 - Kauko Niemi, teksti ja kuvat

Helsingin Laulun perustajan, säveltäjän ja kuoromiehen syntymästä on kulunut tänään 106 vuotta. Tuukkasen perustama Helsingin Laulu täyttää puolestaan 65 vuotta ensi vuonna. Tulevana juhlavuonna Helsingin Laulu tuo esiin monipuolisesti Tuukkasen sävellystuotantoa.

Tuukkasenhauta_www_KF5A3871.jpg

Kauko Niemi, Inke Luukka ja Kaarina Väyrynen Kangasniemellä Kalervo Tuukkasen haudalla

Yleisradion urheilutoimitus tuottaa ohjelmasarjaa Kiveen hakatut. Sarjassa vieraillaan edesmenneiden urheilijoiden haudoilla ja kerrotaan heidän tekemisiään ja edesottamuksiaan. Kalervo Tuukkasen hautakivestä ei voi sanoa parhaalla tahdollakaan kiveen hakattu.

Siellä missä Kangasniemen kauniisti kumpuilevan hautausmaan lukuisat Hokkaset ja Pylvänäiset loistavat kymmenien metrien päähän, Tuukkasta ei näy missään.

Hautakivessä oleva nimi ja nuottirivi ovat hienovaraisesti ja taidokkaasti ja hellävaraisesti kirjoitettu, ei hakattu. Kiveä ei myöskään ole hiottu mikä korostaa Tuukkasen luontosuhdetta. Luontosuhdetta vahvistaa nyt jo kiven kaunis jäkäläkasvusto.

Näin eleganssi ja luontoa lähellä oleva hautakivi tuo mieleen Tuukkasen säveltämän ja kauniisti soljuvan Keinun - Aleksis Kiven sanoihin - Kuin Onnelan kaukainen maa niin kimmeltää ihana kunnas.

Haudan löytäminen vaati virka-apua. Seurakuntakeskuksen ystävällinen kukkien kastelija hankkii vierailijoille tulostekartan, missä hautausmaan korttelissa hauta sijaitsee. Kartasta huolimatta vasta toinen tiedustelupuhelu auttaa löytämään hautapaikan ja kauniin hautakiven siron allekirjoitustyylillä kaiverretun nimen nuottirivistöineen.

Pieni ryhmä Helsingin Laulun edustajia vieraili Tuukkasen haudalla muutama päivä sitten viemässä syntymäpäiväkukat ja sytyttämässä elävän musiikin liekin Kangasniemen vanhalla hautausmaalla. Kimmeltävän Puulaveden rannalla on todellakin ihana kunnas, mihin Tuukkanen halusi matkansa päättyvän.

Vaikka Kangasniemi onkin tunnettu korkealaatuisesta, joka kesäisestä musiikkitapahtumastaan, paikalliset ihmiset eivät olleet kovinkaan tietoisia Tuukkasesta. Tosin Tuukkasenkuja tiedettiin jo paremmin. Se on aluetta, missä Mikkelissä syntynyt musiikkimies Kalervo Tuukkanen asui Kangasniemen aikanaan.

Helsingin Laulu esittää ensi kevään juhlakonsertissaan kolme samaa laulua, mitä kuoro esitti ensikonsertissaan 1951. Ohjelmistossa on myös hyvinkin harvoin kuultua Tuukkasen sävellystuotantoa.

tuukkanen_hauta_www_KF5A3867.jpg

 

Lue myös

Helsingin Laulun historiikki / Tuukkanen

Tuukkasen perintö

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Laulu, Kalervo Tuukkanen, Kangasniemi,