Josko perustaisin oman kuoron

Perjantai 12.2.2016 klo 16:24 - Kauko Niemi

Näihin aikoihin 65 vuotta sitten 42-vuotias Kalervo Tuukkanen varmasti pyöritteli mielessään oman kuoron perustamista. Tuolloin, vuoden 1951 alussa hän toimi kuoronjohtajana Kilven Kuorossa.

tuukkanen.gif

Orkestereiden ja kuorojen johtamisen lisäksi Tuukkasella oli jo sävellettynä plakkarissa 6 sinfoniaa, 2 viulukonserttoa, sellokonsertto, sinfonisia runoelmia ja sarjoja, orkesteriteoksia, kantaatteja, 1-näytöksinen ooppera, näyttämömusiikkia, teoksia kuorolle, sooloille ja orkesterille.

Mitä muuta elämää alkanut vuosi 1951 oli tuonut tullessaan.

Sibeliuksen kotikunta Järvenpää oli saanut vuodenvaihteessa ylennyksen kauppalaksi.  Tammikuun alussa YK:n hulppea päärakennus New Yorkissa otettiin käyttöön. Huonompia uutisia kuuluin Aasiasta, missä kiinalaiset ja pohjoiskorealaiset joukot valloittivat jälleen Soulin – sota jatkui. Helmikuun 1. päivänä YK tuomitsi Kiinan hyökkääjäksi Korean sodassa.

Se oli politiikan aikaa, jolloin presidentillä oli valtaa ja J K Paasikivi myös käytti sitä. Tammikuun 17. päivänä hän erotti Kekkosen ensimmäisen hallituksen ja samalla nimitti Kekkosen toisen hallituksen.

Vuoden 1951 alun pysähdyttävin uutinen Suomessa oli kuitenkin suruviesti 27. tammikuuta − Presidentti, Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim (4.6.1867–27.1.1951) kuoli Sveitsissä.

Urheiluhullulle kansalle ilouutinen oli, kun Tauno Luiro hyppäsi Oberstdorfissa mäkihypyn uuden maailmanennätyksen 139 metriä.

Nyt kokolailla toisissa tunnelmissa 65 vuotta myöhemmin Kalervo Tuukkasen perustama kuoro Helsingin Laulu valmistelee intensiivisesti Hanna Remeksen johdolla toukokuun 13. päivänä laulettavaa juhlakonserttia Helavalkeaa.

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Laulu, Kalervo Tuukkanen, Hanna Remes, 65-vuotta