Tarvitaan paljon kertausta, paljon suorituksia

Keskiviikko 3.5.2017 klo 21:19 - Kuvat ja teksti - Kauko Niemi


Olli_850_KN175602.jpg

Olli Orkonevaa voisi jo kutsua kilpailukonkariksi. Hänelle tuleva kesäkuun Anton Bruckner kuorokilpailu Itävallassa on toinen kilpailu Helsingin Laulun riveissä. Edellinen ajoittui vuoteen 2014 ja se järjestettiin Espanjassa, Barcelonan kupeessa Calellassa.

”Jörkka Donneria mukaillen: kilpaileminen kannattaa aina”, Olli tuumaa.

”Minulle oli selvää, että lähden mukaan, jos vain työt ja finanssit sallivat. Veneen hankinta on toteutusvaiheessa ja hommasin kvartetille laulukamat. Hetken aikaa näytti siltä, että lisämenojen kattamiseksi pitäisi vähintään heittää voltti, mutta kävi ilmi, että verottaja oli hyväntahtoisesti pidättänyt minulta ennakonpidätykset ylisuurina ja korjaa virheensä runsaskätisesti.” 

Mikä merkitys kilpailulla on sinulle henkilökohtaisesti?

”Kilpailua ja esimerkiksi levytystä varten on pakko harjoitella tinkimättä ja laulut on todella osattava niin, että ne voi laulaa rohkeasti ja itseensä luottaen. Hyvinkin erilaiset akustiikat vain korostavat osaamisen merkitystä, erilaisissa akustiikoissa on osattava laulaa ilman oman stemman tukea. Meillä kisaohjelman biisejä lisäksi lauletaan eri kuoromuodoissa ja myös sekajärjestyksessä. Tämä asettaa lisää haasteita osaamiselle.”

Olli uskoo, että harjoitteluun tuli uusi vaihde, jota on pyrittävä pitämään päällä jatkossakin. Ollin kokemus antaa selviä viitteitä siitä, että jatkuva harjoittelu tekee lisäksi jänniä asioita äänelle. Hänestä tuntuu, että ääni on kasvanut ja sijoittuu oikein, ja voi luottaa siihen paljon entistä paremmin. Tämän kehityksen pohja luotiin kuoron laulupedagogin Margit Tuokon tunneilla kahdessa eri jaksossa. Se työ tulee saamaan myös jatkoa.

”Stemman osaaminen ja äänen kehittyminen yhdessä tekevät laulamisesta nautinnon. Luulen, että sama pätee kuorollekin”, Olli arvelee.

Mikä on tärkeintä ensi kesäkuun 15. päivän iltapäivällä juuri ennen ensimmäistä lavalle astumista?

Olli_slogan_Pontcho_vaaleaoranssi.jpg”Juuri ennen lavalle astumista on oltava vakuuttunut osaamisestaan. Silloin ei kerrata enää mitään, vaan heitetään kaverien kanssa high fivet ja todetaan, että tämä hoidetaan. En itse osaa enää lainkaan jännittää ainakaan kuorossa tai kvartetissa laulamista, joten en tarvitse rentoutumisrituaaleja.”

”Ennen esitystä juon vettä ja varon kahvia ja parfyymien hajuja, ne voivat tehdä yllätyksiä kurkussa. Yleensä juttelen niitä näitä, lavalla vain tunnustelen hetken paikan tunnelmaa.”

Olli sanoo oppineensa aiemmasta kilpailusta ainakin sen, että tarvitaan paljon kertausta, paljon suorituksia. Ei ihan niitä kuuluisaa kymmentä tuhatta, mutta paljon. Niitä tarvitaan paljon senkin jälkeen, kun kaikki tuntuu jo sujuvan. Se vapauttaa oloa ja suoritusta.

Mitä mieltä olet ohjelmistost?. Mikä biisi on suosikkisi, entä mikä on haastavin?

Ohjelmisto on Ollin mielestä sekä tasoltaan että laadultaan Helsingin Laululle sopiva. Suosikki on Brucknerin "Locus iste", sen bassolinja on monumentaalinen ja tuntuu koko kropassa. 

”Se on ehkä fyysisintä laulua, jota olen tehnyt, ja hyvin kokonaisvaltainen kokemus jo nyt. Makaroffin "Sytytä liekki taivaasta" svengaa, mutta on ihan eri maailmasta. Saan sen olemuksesta hitaasti kiinni, mutta valinta voi olla kilpailun kannalta hyvä.”

Mikä on veikkauksesi Helsingin Laulun Linzin tuliaisista?

”Odotan, että taso vähintään säilyy kultatasolla, nappisuorituksella paranee. Yritän itse tuoda tuliaisina myös prepatun saksankielen.” 

”Tällainen kilpailurupeama vaikuttanee kuoroon ainakin vuoden pari. Meillä on sen ansiosta uutta, hyvin harjoiteltua, esityskelpoista ohjelmistoa, ja matkoissa on parasta , että kuoro ei ole sortin sakki, vaan ihmisiä, jotka ovat vuosia tähdänneet yhdessä hyvään lopputulokseen. Ensi kertaa kilpaileville sillä on varmasti suurin merkitys. Tämän jälkeen he alkavat olla kouliintuneita kuorolaisia.”

Olli Orkoneva aloitti Helsingin Laulussa vuonna 2012 ja laulanut koko ajan baritonistemmassa.

Olli on bassona myös kuoron vakiokvartetin 4funin kokoonpanossa sekä kuoron hallituksen jäsen.

Avainsanat: Olli Orkoneva, Helsingin Laulu, kuoro, sekakuoro,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini