Joulun ja laulun taika saa arvoisensa puitteet Pakilassa

Perjantai 2.12.2016 klo 12:44 - Kuvat ja teksti - Kauko Niemi


Hyvapaimen_850_WP_20161004_11_11_08_Panorama1.jpg 

Helsingin Laulun seuraavan joulukonsertin paikka Pakilassa, Hyvän Paimenen kirkko on monelle käymätön huippuarkkitehtuurinen kohde. Sen on suunnitellut Juha Leiviskä, jota Arkinfo kuvaa valon ja humaanisuuden arkkitehdiksi.

Jos olet nähnyt Temppeliaukion kirkon tai minkä tahansa kirkon, niin väittäisin, että Hyvän Paimen kirkko pysähdyttää aivan varmasti. Ja nyt yhdistettynä joulun ja laulun taikaan.

Kumpi on ollut ensin muna vai kana? Leiviskä on näet kertonut saaneensa vaikutteita arkkitehtuuriinsa musiikista, jonka kokee arkkitehtuurille läheiseksi taiteenlajiksi.

Tänä vuonna 80 vuotta täyttänyt akateemikko Juha Leiviskä on yksi Suomen kansainvälisesti arvostetuimmista nykyarkkitehdeistä. Merkittävän uransa aikana hän on tullut tunnetuksi erityisesti sakraalirakennusten suunnittelijana.

Leiviskän tuotannolle ominainen piirre on syvä ihmisen ja ympäristön kunnioitus. Hän on myös mestari käyttämään luonnonvaloa arkkitehtonisena elementtinä sekä luomaan pyhyyden ja hartauden tunnelmaa hienovaraisella valon ja värin harmonialla. Nämä kaikki elementit yhdistyvät kauniisti Pakilassa.

Helsingin Laulun Joulun ja laulun -taika konsertissa 11.12.2016 klo 18:00 ollaan jo kokonaan jouluisissa tunnelmissa siinä missä adventtikonsertissa oltiin vielä joulun odotuksessa. Vapaa pääsy, ohjelma 7€

Mikäli et vielä ole nähnyt 2004 valmistunutta kaunista miljöötä, nyt on se oikea hetki yhdistää musiikki ja arkkitehtuuri.

Helsingin Laulu harjoittelee tällä hetkellä viikoittain Hyvän Paimen kirkon kryptassa.

Avainsanat: Helsingin Laulu, Juha Leiviskä, Hyvän Paimenen kirkko, Joulun ja laulun taikaa


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini