Sekakuoro Helsingin Laulun historiikki 1951- 1964

Kalervo Tuukkanen perusti ja johti kuoroa 1951-1964


Vireä, keski-ikäinen sekakuoro Helsingin Laulu on nähnyt monia erilaisia lauluvaiheita, useita kuoronjohtajia ja satoja laulajia.

Kalervo Tuukkanen (1909-1979) perusti helsinkiläisen sekakuoro Helsingin Laulun vuonna 1951 ja toimi sen johtajana reilut kymmenen vuotta. Tuukkanen itse oli monipuolinen muusikko. Hän toimi musiikinopettajana, kapellimestarina, kuoronjohtajana sekä useissa musiikkiin liittyvissä luottamustehtävissä.

tuukkanen.gif

Kalervo Tuukkanen toimi perinteikkään helsinkiläisen raittiusseura Kilven Kuoron taiteellisena johtajana vuosina 1950-51. Vuosikymmenen alkua sävytti Kilven Kuoron osittaiseen hajoamiseen johtanut kriisi. Kilven Kuoron nimenmuutos oli ensisijainen kiistanaihe, jonka kuoron niin sanottu vanhakaarti voitti äänestyksessä ja vanha, edelleen käytössä oleva nimi säilyi.

Tuukkanen ilmoitti jättävänsä kuoron ja lähetti Kilven Kuoron laulajille kirjeen, jossa hän pyysi niitä kuorolaisia ottamaan häneen yhteyttä, jotka halusivat tulla laulamaan hänen kuorosinfoniaansa. Tuukkasen mukana Kilven Kuorosta jäi pois 2/3 aktiivilaulajista.

Lokakuun 19. päivänä 1951 noin viisikymmentä kuorolaista kokoontui Lallukan Taiteilijakotiin pohtimaan Tuukkasen meriaiheisen kuorosinfonian esittämistä. Samalla heräsi ajatus perustaa Suomeen kaikista aatteista vapaan, yksinomaan musiikkia ja varsinkin laulua varten elävä sekakuoro.

Ajatuksena oli kuoro, joka pystyy tarvittaessa esittämään niin suurimuotoisia kuin myös pienempiä a cappella teoksia. Näin syntyi kolmoiskuoro, joka sisälsi itsenäiset nais- ja mieskuorot sekä sekakuoron.

Muutamaa viikkoa myöhemmin 11. päivänä marraskuuta pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin toimikunnan laatima sääntöehdotus ja uuden kuoron nimeksi päätettiin ottaa kuoron ensimmäisen puheenjohtajan Paavo Louhimon ehdottama Helsingin Laulu. Kuoron taiteelliseksi johtajaksi nimettiin itseoikeutetusti Kalervo Tuukkanen.

Kuoro merkittiin yhdistysrekisteriin 27.11.1951. Perustavassa kokouksessa kuorolle valittiin hallinnollisia tehtäviä hoitava toimikunta. Se toimi ensimmäiseen vuosikokoukseen asti ja muutamin henkilömuutoksin kuoron hallituksena keväästä 1952 eteenpäin.

Sekakuoro Helsingin Laulun ensimmäiset toimihenkilöt olivat: taiteellinen johtaja Kalervo Tuukkanen, puheenjohtaja Paavo Louhimo, varapuheenjohtaja Meri Ikonen, sihteeri Fanny Hiltunen, emäntä Kaisa Korpi, isäntä Usko Salmi ja jäseninä Voitto Joutsenniemi, Otto Tenhunen ja Irja Karjalainen.

Helsingin Laulu oli perustettu selkein tavoittein. Sen ensisijaisena tarkoituksena niin vuonna 1953 kuin siitä eteenpäinkin oli tuoda julkisuuteen uutta suomalaista kuoromusiikkia - musiikkia,. jota ei vielä tunnettu edes kuoroväen piirissä. Kuoro halusi sisällyttää ohjelmistoonsa myös perinteikästä vanhempaa kuoromusiikkia.
Tuukkanen aloitti korvauksetta rakkaudesta kuoromusiikkiin.

Uusi helsinkiläinen kuoro aloitti toimintansa täysin tyhjätaskuna. Tuukkanen lupasi luotsata kuoroa jaloilleen korvauksetta. Kilven Kuorosta eronneiden lisäksi Tuukkasen johtamasta Työväen Sekakuorosta siirtyi myös laulajia juuri perustettuun Helsingin Lauluun. Ensimmäisen puolen vuoden aikana kuoron vahvuus nousi reiluun sataan laulajaan.

Maaliskuun 4. päivänä 1952 Tuukkasen meriaiheinen kuorosinfonia kantaesitettiin. Kyseessä oli radio-orkesterin tiistaikonsertti ja samalla Helsingin Laulun ensimmäinen julkinen esiintyminen. Solisteina lauloivat Kaisu Louhivuori-Erich sekä Arnold Tilgman. Arvosteluissa kuoro lunasti ennakko-odotukset ja se nostettiin kertaheitolla sekakuorojen eturiviin.

Kuoro suunnitteli ensimmäistä varsinaista konserttiaan syyskaudelle 1952. Konsertti toteutui Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8. joulukuuta 1952. Loppuunmyyty konsertti pidettiin Helsingin Konservatoriossa. Kuoro esiintyi kolmoiskuoroperiaatettaan noudattaen nais-, mies- ja sekakuorona. Ensimmäisessä konsertissa lauloi 140 laulajaa.

Helsingin Laulun ensikonsertin ohjelma:
• B.H. Crusell Oi, terve Pohjola(sk)
• Henrik Borenius Muisto(sk)
• Heikki Klemetti Vanitatum vanitas(sk)
• sov. Heikki Klemetti Personent hodie(sk)
• In vernali tempore(sk)
• Ave maris stella(sk)
• Jean Sibelius Sydämeni laulu(mk)
• Leevi Madetoja Kaunehin maa(mk)
• Toivo Kuula Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut(sk)
• Auringon noustessa(sk)
         väliaika
• Leevi Madetoja Hakamaassa(nk)
• Piika pikkarainen(nk)
• sov. Ilmari Krohn Kesäillalla(sk)
• Jean Sibelius Min rastas raataa(sk)
• Saarella palaa(sk)
• Toivo Saarenpää Laula, laula veitoseni(sk)
• Kalervo Tuukkanen Helavalkea (kantaesitys)(sk)
• Metsämiehen laulu(sk)

Konserttiohjelma oli vaativa ja se sisälsi Tuukkasen Helavalkea–laulun kantaesityksen. Helsingin Laulu sai suopeat arvostelut nuoresta iästään huolimatta ja konsertti johti radionauhoitukseen vielä samana vuonna.

Se huutaa jo aivan mahdottomasti

Kuoron perustaminen ja varsinkin sen jäsenmäärän huikea nousu herättivät kiinnostusta myös lehdistössä. Taidelehti Kuva esitteli Helsingin Laulun toimintaa helmikuun 1952 numerossaan. Innostunut toimittaja kertoi kuoromaailman kiehtovasta ilmapiiristä kuvin ja sanoin.

Artikkelin alkutekstit veivät lukijan mukanaan: "Viime marraskuussa se syntyi! Kuopus on yht'äkkiä kasvanut kovin isoksi ja nyt se huutaa jo aivan mahdottomasti - sadankahdenkymmenen hengen voimalla. Sen nimi on Helsingin Laulu ja sen isä on säveltäjä, maisteri Kalervo Tuukkanen".

Kuoron seuraava konsertti pidettiin Helsingin Konservatorion salissa helmikuun 25. päivänä 1954. Sitä ennen oli ehditty laulaa radionauha saman vuoden tammikuussa.

Vielä samana keväänä, huhtikuun 8. päivänä, Helsingin Laulu teki kaksi radionauhoitusta pääasiassa suomalaisella ohjelmistolla sekä osallistui Suomen Säveltäjät ry:n toimeenpanemaan suomalaisen musiikin levytykseen laulamalla levylle Toivo Kuulan Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut sekä Toivo Saarenpään Elämän ja Laula, laula veitoseni.

Tämä levytys tapahtui Helsingin Konservatoriolla toukokuun 8. päivänä 1954. Syyskauden 1954 päätavoitteena oli kirkkokonsertti sekä isänmaallisella että jouluaiheisella ohjelmistolla Itsenäisyyspäivänä Helsingin Kallion kirkossa.

Vuoden 1955 keväällä kuoro teki ensimmäisen vierailunsa Helsingin ulkopuolelle. Toukokuussa Tampereelle suunnatun konserttimatkan isäntäkuorona toimi Tampereen Naislaulajat.

Syyskautta 1955 voidaan pitää kuoron vakiinnuttamisen kannalta merkittävänä. Kuoro löysi harjoitustilakseen Helsingin Punavuorenkadun Snellmanin kansakoulun salin. 

Joulukuussa 1955 Helsingin Laulu juhlisti Jean Sibeliuksen 90-vuotispäivää konsertilla, jonka alkuosa koostui tämän a cappella -ohjelmistosta. Sibeliuksen Finlandia–hymni esitettiin ensi kertaa Tuukkasen omana sovituksena.

Vuoden 1955 aikana kuoro esiintyi radiossa seitsemän kertaa. Meriaiheinen kuorosinfonia esitettiin kolmannen kerran Kalervo Tuukkasen sävellyskonsertissa helmikuun 10. päivänä 1956 ja saman vuoden lokakuussa tehtiin nauhoitus Yleisradiossa.

Toivo Saarenpään ja Leevi Madetojan syntymäpäivien kunniaksi konsertoitiin maaliskuussa 1957. Tuolloin kantaesitettiin Tuukkasen säveltämä Kuoleman voima, vaikka valtaosa ohjelmistosta koostuikin Saarenpään ja Madetojan sävellyksistä. Konsertti nauhoitettiin ja sitä on myöhemmin kuultu useasti radiossa.

Vuonna 1957 Helsingin Laulu esiintyi myös kahdessa kansallisesti merkittävässä tapahtumassa: valtakunnallisessa Äitienpäiväjuhlassa Suomen Kansallisteatterissa toukokuun 12. päivänä sekä viikkoa myöhemmin toukokuun 19. päivänä valtakunnallisessa Sodassa Kaatuneitten Muistojuhlassa samoin Kansallisteatterissa. Lokakuun 2. päivänä Helsingin Laulun Naiskuoro esiintyi säveltäjä Heino Kasken hautajaisissa. Kuoro lauloi Kasken Illalla.  

Tiivis tahti puuduttaa harrastajat

Vuosikymmenen lopussa kuoro eli vaihetta, jossa oli havaittavissa väsymystä ja haluttomuutta. Kuoron hallitukselle esitettiin, että harjoituksia vähennettäisiin kahdesta viikoittaisesta harjoituksesta yhteen harjoitukseen. Siihen ei kuitenkaan suostuttu. Kompromissina kuitenkin luovuttiin syyskaudelle 1957 suunnitellusta konsertista ja päätettiin keskittyä seuraavaan kevääseen ja kuorolaisten innostuksen nostamiseen.

Seuraavan kerran konsertoitiinkin maaliskuussa 1958 Helsingin Konservatoriossa. Huhtikuussa Helsingin Laulu esiintyi Suomalaisen Työn Viikon avajaisjuhlassa sekä konsertoi Backaksen kansakoululla. Lokakuussa kuoro esiintyi säveltäjä Aarre Merikannon hautajaisissa Helsingin Vanhassa kirkossa laulamalla Merikannon Laulelman sekä teki jälleen radionauhan.

Vuosi 1959 alkoi ankeissa merkeissä. Into, jolla oli työskennelty ennen joulua, tuntui olevan poissa. Leväperäisyyttä esiintyi varsinkin mieskuorossa ja toisessa altossa, joissa väki hupeni harjoitusten edetessä. Tämä vaikutti myös kuoron ohjelmistoon, johon jouduttiin tekemään nopeita muutoksia. Kevätkonsertista ei kuitenkaan luovuttu. Konsertissa oli kuorolle kahdeksan täysin uutta laulua, joista kolme oli ensiesitystä.

Kalervo Tuukkasen 50-vuotisjuhlakonsertti huipensi Helsingin Laulun 1950-luvun. Kuoron naiskuoro esiintyi johtajansa juhlissa lokakuun 30. päivänä 1959 laulaen Lemmenlaulu–sarjan. Koko kuoron varsinaista konserttia ei syksyllä 1959 järjestetty vaan mieskuoro keskittyi harjoittelemaan serenadiohjelmistoa ja syksy päätettiin ikimuistettaviin pikkujouluihin.

1960-luku alkoi Helsingin Laulun osalta toisaalta päämäärätietoisissa ja toisaalta epävakaissa merkeissä. Kuorolla oli selkeät tavoitteet järjestää konsertteja ja harjoitella niihin suunniteltua ohjelmistoa.

Epätietoisuutta aiheutti kuorolaisten leväperäinen harjoituksissa käynti ja kuoron hallitus esitti kuorolaisille toivomuksen, että jokainen laulaja tekisi velvollisuudentuntoisena parannuksen ja helpottaisi näin myös kuoron taiteellisen johtajan Kalervo Tuukkasen taakkaa.

Syyskaudella 1960 kuoron hallitus teki omavaltaisen, mutta kuoron kannalta onnistuneen päätöksen. Kauppaneuvos Alvar Niklander pyysi Helsingin Laulua esiintymään sävellyskonserttiinsa tulevan vuoden tammikuussa. Esitettävänä teoksena oli Savonarola, legenda kuorolle ja orkesterille. Tämä projekti sai kuorolaiset jälleen terästäytymään ja harjoituksissa alettiin käydä entistä innokkaammin. Savonarola–teos esitettiin tammikuun sijaan helmikuun 19. päivänä 1961. Teoksen johti professori Tauno Hannikainen.

Kuorolaisille järjestettiin mahdollisuus äänenkäytön opiskeluun. Toimintakertomuksessa puhutaan "kuorokaiun" parantamisesta. Oopperalaulaja Irja Aholainen kävi opettamassa vuoden aikana äänenmuodostusta kuoroharjoitusten yhteydessä.

Tuukkanen ja kuoron hallitus olivat huolestuneet kuoron tulevaisuudesta. Kuoro harjoitteli nyt kymmenettä vuotta ja hyvin suotuisasti alkanut kuorotoiminta oli hiipumassa. Taiteellisessa tasossa oli huomattavissa taantumisen merkkejä.

Kuoron tavoitteista pyrittiin pitämään lujasti kiinni, mutta samalla kannettiin huolta kuorolaisten vastuuntunnosta kuoroa kohtaan. Vaikka kuoroharrastus onkin vapaaehtoista, se asettaa laulajilleen myös vaatimuksia taiteellisten saavutusten näkökulmasta.

Helsingin Laulu vietti 10-vuotisjuhliaan Helsingin Konservatoriolla maaliskuun 31. päivänä 1962. Juhlia oli lykätty edelliseltä syksyltä. Konsertissa esiintyi 53 laulajaa.

Tuukkasen aika päätyy lamaan

Vuotta 1963 Helsingin Laulussa kuvaa hyvin sana lamavuosi. Kuoro ei järjestänyt yhtään omaa konserttia, esiintyi kyllä useita kertoja merkittävissäkin tapahtumissa eri puolilla Helsinkiä.

Tähän saakka kuoro oli harjoitellut kahdesti viikossa. Nyt siirryttiin harjoittelemaan kerran viikossa maanantaisin.

Kuoron taloudellista lamaa torjuttiin puolestaan veikkaus- ja lehtiasiamiestoiminnoilla. Vuodesta 1953 lähtien Matti Airolan puuhaamana kuoro toimi veikkausasiamiehenä ja toimintaa jatkettiin 80-luvulle asti. Lisäksi kuorolla oli henkilö, joka välitti lehtien tilauksia. Kuoron rahallisia toimintaedellytyksiä turvattiin myös harjoitusiltojen maksullisilla kahvitarjoiluilla.

Kirkkomusiikki-ilta Meilahden kirkossa maaliskuun 22. päivänä 1964 jäi Kalervo Tuukkasen viimeiseksi täysimittaiseksi konsertiksi Helsingin Laulun kanssa. Konsertissa toimi urkurina Ilkka Kuusisto. Ohjelmisto koostui niin suomalaisten säveltäjien kuin ns. vanhojen mestarien J.S. Bachin sekä C.F. Händelin teoksista.

Kuoro osallistui myös Turun Laulu– ja soittojuhlille, jossa sekakuorojen yhteisnumerona esitettiin mm. Tuukkasen Keinu.

Turun-matkalla kuoron piirissä käytiin mahdollisesti jopa kireääkin keskustelua kuoron tulevaisuudesta ja kenties harkittiin johtajan vaihtoa. Tuukkanen itse oli myös väsynyt vuosien varrella kuorolaisten laimeaan harjoitteluintoon.

Syyskuussa 1964 Kalervo Tuukkanen ilmoitti Helsingin Laululle jättävänsä kuoron. Vaihtoehdoksi hän esitti kuorolaisten koelaulattamisen toistamiseen. Tähän kuoron hallitus ei kuitenkaan suostunut. Kalervo Tuukkanen erosi Helsingin Laulun taiteellisen johtajan tehtävästä 15.9.1964.

 

Hanna Remes: Tuukkasen kuoroperinnön jäljillä

 

 

1951 - 1964 Kalervo Tuukkanen, perustaa Helsingin Laulun

1964 - 1974 Kauli Kallioniemi, toi uutta intoa kuoroon

1974 -1981 Ilmo Riihimäki, tuo nuorta huumoria kuoroon

1981 - 1984 Erkki Sipilä, värittää ohjelmistoa omilla sovituksillaan

1984 - 1993 Jukka Lehtinen, hakee kuorosointia Helsingin Lauluun

1993 - 1996 Kristel Aer, aloittaa nuorten naisjohtaien sarjan

1996 - 1998 Katri-Lis Tilk (Vainio) tuo vipinää kuoroon

1998 - jatkuu, Hanna Remes nostaa määrätietoisesti kuoron tasoa

 

Toimihenkilöt